• taustakuva2017

Multiaista Satoa avajaispuhe 19.7.2017

Arvoisa avajaisyleisö, hyvät Sadon ystävät

100 puheenvuoroa taiteesta sarjassa Tuomo Puumala, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kirjoittaa: ”Onnistunut arki tarvitsee onnen ankkureita.”

Multiaista Satoa tapahtuman sisällön ydin ollut tässä - tarjota ja luoda ihmisille toivoa, ajattelun eväitä ja kohtaamisia, eväitä, jotka maistuvat arjessa muistoina ja odotuksina tulevasta. Kauneuden kokemus on tärkeä toivon elementti, suurempi kuin mitkään sanat, joiksi se ei aina taivu. Kosketamme asioita ja käsitämme niiden olemuksen, vaikka emme kykenisi tai ennen kuin kykenemme puhumaan niistä. Siksi on taide, sitä on myös kauneuden kokeminen ihmisten kesken. Taiteessa ja tällaisessa taiteellisessa toiminnassa niin kuin Multiaista Satoa, on läsnä kanssalaisuus, kahdella s-kirjaimella kirjoitettuna.

Puumala jatkaa: ”Yksi huolestuttavimpia kehityksiä yhteiskunnassamme on nuorten heikentynyt usko tulevaisuuteen, myös omaan tulevaisuuteensa.” 

Sadossa on keskeistä kaikki nämä 20 kertaa ollut kutsua halukkaat nauttimaan taideperustaisesta tekemisestä osana arkea. On ollut hienoa tehdä näkyväksi hyvä ja hyvin tekeminen, toivo ja yhdessä iloitseminen erityisesti vastuista suurimmalle ja arvokkaimmalle, nuorille. Paljon näitä juhlapuheita enemmän on toimittu, on toimittu yhdessä. Siitä kiitos kaikille paikallisille kanssaeläjille pikkuisessa kunnassamme. Monet teistä ovat olleet täysillä mukana vuosien ajan katsojina ja uusien ideoiden tuojina. 

Taide on turvallinen tapa oppia itsestä, tehdä havaintoja ja jäsentää maailmaa. Siksi olen ollut Multialla tekemässä koululaismusikaaleja, siksi olen ollut Sadossa. Kaikista ei tarvitse tulla taiteilijoita, se ei ole ylin tavoite, ei edes toiseksi ylin tai ollenkaan, mutta kaikille kuuluu oikeus ja vastuu oppia arjen luovuutta ja toisten huomioon ottamista. Huomioon ottamiseen pitää olla varaa, olivat ajat ja olot mitkä hyvänsä. Musiikki esimerkiksi tarjoaa onnistumisen kokemuksia yksin ja muiden kanssa yhdessä tehden. Se haastaa jokaista kehittymään. Siitä meillä Multialla on pitkät ja hyvät perinteet jo ennen Satoa. Ja tuo perinne jatkuu, niin kuin tämän viikon aikana tulette kuulemaan.

Onnistumisten myötä kasvaa luottamus omaan itseen ja lähiyhteisöön, laajenee horisontti. Siksi osaava ja sivistystahtoinen koulu- ja sivistystoimi ovat kunnan käyntikortti kaikkeen siihen, mitä ja miten kunnassa ja hallinnossa toimitaan ihmislähtöisesti. Koulu ja kulttuuri ovat niitä heijastevaikutuksia, jolla luodaan hyvän kasvun olosuhteet kasvaa, lähteä ja palata tänne. Sellainen U-käännösasiamies, kuin Viitasaarella, saisi olla jokaisessa kunnassa. Tosin jokainen kunnan on silloin ja jo hyvissä ajoin, vuosikymmeniä etukäteen, ollut tarjonnut sellaiset eväät, että U-käännös on ansaittu. 

 ”Rakkaus kotiseutuun luo vahvan kotimaan”, kirjoittaa presidentti Tarja Halonen tervehdyksessään meille. Tätä työtä ei tehdä tyhjästä, tyhjässä, ilman resursseja ja ymmärrystä vain joidenkin etuoikeutena tai velvollisuutena. Siksi taidetyölle ja taidekasvatukselle on erityinen tarve tässä monin tavoin jakautuneessa maailmassa. Siinä kokemisessa ja kohtaamisessa tapahtuu maailman ja minän välisen rajan pehmenemistä. Siksi istun onnellisena kirkossa kuuntelemassa musiikkia, vaikka itse en ole musiikin tekijä. En ole siellä pönöttääkseni. Taiteellinen toiminta on osa hyvää arkea ja sen suhteellistamista itseä suurempaan kuvaan, vaikka itse ei olisi tekijä. Se tekee elämän mielekkyyden kannalta täydemmäksi.

Viisi päivää, 30 ohjelmanumeroa katettuna, tehkää hyvin itsellenne ja olkaat hyvät toisillenne. Tervetuloa. 20. Multiaista Satoa on valmis alkamaan. Tämä on kansanedustaja Anne Kalmarin onnittelusanoin kuin rakkaudella ja taidolla kudottu räsymatto.

Tiedosto 002 6

Kuva: Suomen kuntaliitto, erikoisansiomerkki tunnustukseksi työstä kunnallishallinnon hyväksi. Kunnanjohtaja Erkki Pyökkimies luovuttaa kunniamerkin 22.7.2017 Multiaista Satoa ry:n puheenjohtaja, tutkijatohtori Satu Olkkoselle.

Lehdistölle

LEHDISTÖTIEDOTE  

Multiaista Satoa 

19.7.–23.7.2017

 

Multian pieni, pippurinen ja laadukas Multiaista Satoa -kulttuuritapahtuma järjestetään tänä kesänä 20. kerran teemalla Aika matka! Teema viittaa myös Suomen satavuotiseen historiaan.

 

Ohjelmiston perusrakenne on taide- ja paikallislähtöinen. Viiteen ohjelmapäivään mahtuu 20 ohjelmanumeroa ja monet niistä ovat ilmaisia. 

 

Kesän 2017 ohjelmassa on muun muassa aiemmin vuosina 1998 ja 2007 järjestetty Härkölampi soi -tapahtuma, nyt kolmannen kerran. Se on valon ja äänen kokonaisuus, yhteisötaideteos, joka juhlii sekä Sadon että Suomen merkkivuotta.

 

Muista ainutkertaisista, vain tätä vuotta varten luoduista ohjelmakokonaisuuksista, mainittakoon Aulikki Oksasen Villit Peurat -runoilta, sellisti Liina Leijalan yökonsertti, kyläpersoona Arvo Teppolan iltamat sekä näyttelijä Annina Rokan tekemiin henkilöhaastatteluihin pohjautuvat monologinäytelmät Sotalapsi ja Kauppataxi. Myös jazzia kuulemme oman kylän voimakokoonpanolla Skimpy Alley Beboppers. 

 

Perinteisiä ohjelmanumeroita uusilla maustein voi hakea mm. torilta, Hallin lavan tansseista, nuorten konsertista, Tupacircuksesta ja taidenäyttelyistä. Taidenäyttelyt ovat avoinna 30.7. asti (näyttelyissä mm. Raimo Reinikainen, Iina Koppinen ja Anssi Nokelainen).

 

Multiaista Satoa viljelee ja korjaa satoa reilun kulttuurin hengessä ajatuksenaan, että taide kuuluu kaikille, vauvasta vaariin.

Tapahtumavastaavat

Satu Olkkonen, 050 5353197

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Reima Viitala, 050 5353197

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Koko ohjelma osoitteessa

http://issuu.com/multiaistasatoa/docs/satoa2017nettiin

www.facebook.com/MultiaistaSatoa/

http://www.multiaistasatoa.net/

Yhteystiedot

Pj. Olkkonen Satu, 050-535 3197 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.gmail.com

Viitala Reima, 050-33 99875 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Laine Jouko, 040-6804944 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Anssi Nokelainen, 040 737 1979, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Nejlik Pirkko, 040-301 6230 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.i

Pekkanen Anna-Maija, 040-8450093 pTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.o

Sirkka-Liisa Altén-Koppinen, 050-5237250 sTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tuuli Lehtomäki, 045-6383080 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.m

Marko Hämäläinen, 040 724 3216, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Toripäivä Lauantai 22.7.
Toripaikat ennakkovaraajille
Pöytävaraus 20€ p. 040 668 1505 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kuvagalleria

Galleriassa voit tutustua menneiden vuosien tunnelmiin ja tapahtumiin.

Galleriasta löydät myös vuosittaiset julisteet.

Muista tutustua myös Multiaisen Sadon historiaan.

Lehdistön käyttöön tarkoitetut kuvat löytyvät omalta sivultaan.

Kaikkia kuvia koskee tekijänoikeus, joten jos toivot käyttäväsi galleriasta löytyvää kuva-aineistoa, ole hyvä ja ota meihin yhteyttä. Näin voimme varmistaa kuvan mahdolliset käyttöoikeudet ja tarkoitusperän.

2017 Ohjelma

Multiaista Satoa 2017 ohjelma julkaistu.Ohjelma on luettavissa Issuu.com-palvelussa.

NUOREN TEEMAPUHEENVUORO 2016

ANETTE KARPPINEN                                      ...

19. Multiaista Satoa avajaispuhe 20.7.2016

Satu Olkkonen                                      ...

Multiaista Satoa kiittää!

Multiaista Satoa kiittää kävijöitään, tekijöitään ja tukijoitaan! Jos pidit tapahtumasta, sen jatkamista voi...

KIITOKSET

Multiaista Satoa kiittää teitä 5191 kävijää onnenhetkistä ja kohtaamisista tapahtumissamme tänä...

Löydät meidät myös facebookista

    Facebookista löydät tapahtuma-aikaisia kuvia. Lisää kuvia tallennamme www-sivujen galleriaan sitä mukaan kun niitä eri kuvaajilta saamme....